Palvelut ovat merkittävä osa kotitalouksien kulutusta

Kirjoittaja: Kirsti Ahlqvist on erikoistutkija Tilastokeskuksen väestö- ja elinolotilastot -yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 4/2014.

Kotitalouksien kulutusmenot palveluihin kasvavat keskimääräistä kulutusta nopeammin. Asumispalvelut on palvelumenoista keskeisin. Muita merkittäviä palveluryhmiä ovat kuljetuspalvelut ja vapaa-ajan palvelut. Palvelukulutus vaihtelee kotitalouden elämänvaiheen ja sosioekonomisen aseman mukaan. Arjen palveluista eniten riippuvaisia ovat opiskelijat, eläkeläiset ja lapsiperheet.

Palveluiden merkityksestä taloudelle ja työllisyydelle on puhuttu jo pitkään ja talouden palveluvaltaistumiselle on asetettu paljon odotuksia. Palveluvaltaistumisen on ajateltu lisäävän työllisyyttä, vaimentavan kansainvälisten taloustaantumien seurauksia ja lisäävän talouskasvua etenkin palveluiden digitalisoituessa. Talouden palveluvaltaistumisen on ajateltu myös edistävän talouden ekologisuutta ja kestävyyttä.

Talouden palveluvaltaistumista voidaan tarkastella tuotanto- ja työllisyysrakenteiden (Ahokas 2011) sekä kotitalouksien kulutusrakenteen muutoksien avulla. (Kaartinen 2014). Palvelutoimialat ovat kasvaneet jalostuselinkeinoja nopeammin toisen maailmansodan jälkeen ja palveluiden osuus kokonaistuotannon ja työllisten määrästä on nykyisin noin 70 prosenttia. Yksityisten palveluiden osuus kokonaistuotannosta on lähes puolet, julkisten palveluiden noin viidennes, jalostuksen vajaat 30 prosenttia ja alkutuotannon pari prosenttia (Pajarinen ym. 2012, 52).

Palvelusektorin nopeaan laajenemiseen Suomessa vaikutti erityisesti julkisten hyvinvointijärjestelmien perustaminen 1970- ja 1980-luvuilla. Viimeisten vuosikymmenten aikana liike-elämän palvelut ja kauppa ovat olleet merkittäviä (Ahokas 2011, 28−29).

Kulutuksen palveluvaltaistumista voidaan arvioida eri tavoin ja nämä tavat vaikuttavat siihen, minkälainen kuva asiasta muodostuu. Palveluiden kulutusta voidaan verrata bruttokansantuotteeseen tai eri käsittein laskettuihin kulutusmenoihin. Kotitalouksien kulutusmenoihin voidaan laskea yksityiset kulutusmenot tai ottaa siihen mukaan myös julkisesti rahoitetut kotitalouksille suunnatut palvelut. Palveluiden osuus yksityisistä kulutusmenoista oli vuonna 2008 runsaat 50 prosenttia. Kun julkisesti rahoitetut palvelut otetaan huomioon, palveluiden osuus kokonaiskulutuksesta oli runsaat 70 prosenttia. (Kaartinen 2014, 24−25.)

Kotitalouksien palvelukulutus perustuu merkittävästi julkisten palveluiden kulutukselle. Kansainvälisesti vertaillen ja julkisesti rahoitetut palvelut mukaan lukien Suomessa kulutetaan paljon koulutukseen, kulttuuriin, vapaa-aikaan, ravintoloihin, kahviloihin ja hotelleihin. (Kaartinen 2014, 71.) Käytännössä koulutuspalvelut ovat kotitalouksille ilmaisia, koska ne ovat Suomessa lähes kokonaan julkisesti rahoitettuja.

Kotitalouksien kannalta palvelusektorin voidaan katsoa olevan monella tapaa murrosvaiheessa. Murrokset liittyvät esimerkiksi julkisten palvelujen järjestämis- ja tuotantotapojen muutoksiin, väestörakenteen muutoksiin (ikääntymiseen, muuttoliikkeeseen) ja ostovoiman ja palvelujen keskittymiseen. Teknologia muuttaa palvelujen tuottamiseen ja jakeluun liittyviä käytäntöjä ja niiden käyttö edellyttää käyttäjiltä entistä enemmän taitoja ja välineistöä. Kotitalouksien ja yksittäisten palvelunkäyttäjien kannalta on kuitenkin keskeistä, että tarvittavat palvelut ovat helposti saatavissa, ne ovat laadukkaita ja hinnaltaan saavutettavissa.

Tässä artikkelissa tarkastelen kotitalouksien kulutuksen palveluvaltaistumista ja palvelukulutuksen väestöryhmittäisiä eroja yksityisen kulutuksen kannalta. Kotitaloudet maksavat yksityisistä ja julkisista palveluista käytettävissä olevilla tuloillaan. Tämän lisäksi he saavat etua käyttäessään julkisesti tuotettuja palveluja, joita ei hinnoitella täysimääräisesti. Tämä etu ei ole mukana tässä tarkastelussa (ks. edun suuruudesta tarkemmin Tilastokeskus 2014). Aineistona käytän Tilastokeskuksen kansantalouden tilinpidon aikasarjatietoja kotitalouksien kulutusmenoista vuosilta 1975−2012 (Tilastokeskus a) ja kulutustutkimuksen väestöryhmittäisiä aikasarjatietoja kulutusmenoista, mutta pääosin vuodelta 2012. (Tilastokeskus b).

Palvelut runsas puolet yksityisistä menoista

Kulutusmenot luokitellaan kulutushyödykkeiden kestävyyden mukaan lyhytikäisiin tavaroihin, puolikestäviin tavaroihin, kestotavaroihin ja palveluihin. Lyhytikäisiin tavaroihin kuuluvat päivittäin käytettävät tuotteet kuten elintarvikkeet, kodinhoitoon liittyvät tarvikkeet, lääkkeet ja hygieniatuotteet. Puolikestäviä tavaroita ovat esimerkiksi vaatteet ja jalkineet sekä vapaa-ajan välineet. Kestotavaroita ovat kulkuvälineet, kodinkoneet ja elektroniikka. Palveluihin kuuluvat mm. asumispalvelut, terveydenhoitopalvelut, sosiaalipalvelut, kulttuuri- ja vapaa-ajan palvelut, vakuutus- ja rahoituspalvelut.

Kulutuksen pitkän aikavälin muutos on ollut, että lyhytikäisten tavaroiden osuus kulutuksesta on supistunut kestotavaroiden ja palveluiden osuuksien kasvaessa. Kun 1900-luvun alussa lyhytikäisten tavaroiden osuus kaikista menoista oli yli 60 prosenttia, oli se vuonna 2012 enää noin 30 prosenttia. Puolikestävien ja kestävien tavaroiden kulutusosuudet olivat noin 10 prosenttia kumpikin ja palveluiden osuus runsaat 50 prosenttia.

Palveluiden kulutusosuus oli 1970- ja 1980-luvuilla noin 40 prosenttia ja nousi 1990-luvun puolivälissä 50 prosenttiin. Asumisen osuus kulutuksesta on merkittävä: nykyisin asumismenot vievät kaikista menoista runsaan neljänneksen. Tilastoinnissa asuminen luetaan palvelukulutukseen ja myös omistusasumiselle arvioidaan asumispalvelujen arvo ns. laskennallisen bruttovuokrakäsitteen mukaisesti. Palvelumenoista asumismenot kattavatkin puolet. Yleinen vuokratason kohoaminen vuokrasäännöstelystä luopumisen myötä kasvatti asumismenoja ja täten palvelumenoja 1990-luvun puolivälin jälkeen.

Palveluiden samoin kuin kestotavaroiden kulutus vaihtelee taloussuhdanteiden mukaan. Molempien kulutusryhmien kulutus kasvaa erityisesti noususuhdanteiden aikana ja alenee laskusuhdanteissa. Kestotavaroiden kulutus kasvoi reaalisesti henkeä kohden vuodesta 1975 vuoteen 2012 kolme ja puolikertaiseksi. Palveluiden kulutus kaksi ja puolikertaistui (kuvio 1). Koko kulutus kaksinkertaistui. Kulutuksen kasvu on ollut reaalisesti nopeinta 1980-luvun ja 1990-luvun jälkipuoliskoilla (Tilastokeskus a.)

Kuvio 1. Yksityiset palvelumenot kulutushyödykkeiden kestävyyden mukaan vuosina 1975−2012. Euroa/henkilö vuoden 2010 hinnoin.

Lähde: Tilastokeskus. Kansantalouden tilinpito.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 23.2.2015