Elinolotiedon kysyntä lisääntyy mutta väheneekö tarjonta?
- Haastattelutieto avainasemassa
- Suomen elinolotilastojen tietopohja luotiin 1970-luvulla
- Resurssipainotteinen hyvinvointikäsitys korvasi tarveperusteisen käsitteen
- Resurssit olivat sosiaalipolitiikan kohteita
- Suomessa perustettiin useita elinoloja kuvaavia tilastoja
- Nykypäivän ja 1970-luvun näkökulmat
- Hyvinvointikäsitys perustuu resurssien sijasta kyvykkyyksiin
- Suomalaisen elinolotilastoinnin nykytila
- Tilastojen relevanssia tulisi arvioida myös kansallisesta näkökulmasta
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Resurssipainotteinen hyvinvointikäsitys korvasi tarveperusteisen käsitteen
Talousneuvoston raportissa, ja jo aiemmin 1960-luvulla laadituissa komiteamietinnöissä, korostettiin tarvetta laajentaa tilastoja taloudellisen eriarvoisuuden ja monipuolisen elinolojen kuvauksen suuntaan (Komiteanmietintö 1964: A 16 ja 1966: B 94; Talousneuvosto 1972a). Talousneuvoston erillisselvityksissä paneuduttiin tarkemmin taloudelliseen eriarvoisuuteen, terveys- ja koulutuspolitiikkaan sekä ympäristönsuojeluun. Erillisselvityksiä neuvosto teki toimeentuloturvan, asuntopolitiikan ja kriminaalipolitiikan tavoitteista sekä työolosuhteiden ja ajankäytön ongelmista. (Talousneuvosto 1972b ja 1972c.)
Taloudellista eriarvoisuutta selvitellyt jaos sitoutui hyvinvoinnin ja elinolojen määrittelyssä englantilaisen Richard Titmussin esittämiin ajatuksiin ihmisten toimintaresursseista (Talousneuvosto 1972b, 10, 13). Talousneuvoston raportissa päädyttiin Ruotsin pienituloisten elinolosuhteita selvitelleen komitean esityksiä (Johansson 1970) noudattaen suosittamaan resurssilähtöistä hyvinvoinnin mittaamista. Sen mukaan hyvinvoinnin määräävät ne yksilön käytettävissä olevat resurssit, joilla hän voi kontrolloida ja tietoisesti ohjata elämisensä laatua. Resursseihin kuuluivat muun muassa käytettävissä olevat tulot ja omaisuus, fyysinen ja psyykkinen toimintakyky, koulutus, sosiaaliset suhteet ja turvallisuus.
Päivitetty 7.6.2010