Rikkaat rikastuivat - entä köyhät?

  1. Tuloerojen kasvun kiistattomin piirre on kaikkein suurituloisimman väestön tulo-osuuden kasvu. Yli puolet heidän bruttotuloistaan oli omaisuus- ja optiotuloja vuonna 2002
  2. Miten ylimpään prosenttiin päädytään?
  3. Ylin prosentti kasvatti eniten tulo-osuuttaan
  4. Tuhannesosa väestöstä sai sadasosan tuloista vuonna 2003
  5. Ylimmän prosentin tulojen rakenne
  6. Työsuhdeoptioiden vaikutus tuloeroihin
  7. Verotus tasaa tuloeroja aiempaa vähemmän
  8. Palkkaerot eivät selitä tuloerojen kasvua
  9. Supertähtiteoria
  10. Mutta kaikkihan saivat lisää kakkua?
  11. Mitä sitten?
  12. Lähteet:
  13. Alaviitteet

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Mitä sitten?

Kun verrataan alkutilannetta (1995) ja lopputilannetta (2003), ovat kotitalouksien suhteelliset tuloerot siis kasvaneet. Tuloerojen taso on Suomen lähihistoriaa ajatellen korkea. Kansainvälisessä tarkastelussa Suomi ei ole enää erittäin pienten tuloerojen maa vaan se on lähentynyt Keski-Euroopan maiden tasoa (Tilastokeskus 2004). Vaikka suurituloisempien tulot ovat Suomessa nousseet nopeammin kuin pienituloisten, on kuitenkin reaalinen tulotaso myös pienituloisimmassa ryhmässä noussut. Onko tällainen lopputulos hyväksyttävä?

Kyseessä näyttää olevan Pareto-parannus, sillä kaikki ovat saaneet lisää tuloja; toiset vain enemmän kuin toiset11. Pareto-ajattelu kuitenkin olettaa, että yksilöiden tuloista saama hyvinvointi on riippumatonta toisten yksilöiden tuloista. Näkemys on ristiriidassa arkiajattelun lisäksi esimerkiksi yleisimmän tulonjakomittarin eli Gini-kertoimen kanssa ja siten edellä käytetyn "Gini-korjatun reaalisen keskitulon" kanssa. Gini-kerrointa laskettaessa tehdään pareittaisia tulovertailuja ja Gini-kerroin voidaan jopa mieltää tietynlaiseksi suhteellisen deprivaation mittariksi (Lambert 1993, vrt. Sen 1997).

Tuloerojen kasvu on mahdollista hyväksyä, jos ajatellaan, että tuloerojen kasvu vaikuttaa positiivisesti talouskasvuun ja sen myötä myös pienituloisten tulotaso kohoaa. Ennen pitkää talouskasvun myötä saatavista lisätuloista "valuu" tuloja myös niille, jotka eivät ole mukana tuotantotoiminnassa. On tietysti syytä kysyä, miten tämä valuminen tapahtuu. Käytännössä mekanismit lienevät pienituloisille kohdentuvien tulonsiirtojen lisääminen ja talouskasvun työllistävä vaikutus.

Toisaalta, filosofi John Rawlsin periaatteita mukaillen voimme kysyä, onko tuloerojen kasvu vaikuttanut myös vähäosaisten parhaaksi. Olisiko vähäosaisten asema nykyistä kehnompi, jos tuloerot eivät olisi kasvaneet? Onko tuloerojen kasvu talouskasvun edellytys? Entä oliko lopputulokseen johtanut prosessi reilu? Oliko kaikilla yhtäläiset mahdollisuudet päästä osalliseksi vaurastumisesta, joka näyttää tapahtuneen omistusten kautta?

Tuloeroista voidaan muodostaa monia näkemyksiä ja perustella niitä eri tavoin. Näkemysten ja perustelujen taustalla ovat erilaiset preferenssit tulonjaon tasaisuuden suhteen. Talouden tehokkuutta painottavat näkevät lopputuloksen absoluuttisten tulotasojen ja niiden muutosten kautta. Suhteellisia eroja ja tulojen jakautumista painottavat voivat pitää tulo-osuuksien sanomaa tärkeämpänä.

Suomessa alimman tulokymmenyksen yhden hengen talous sai vuonna 2003 käyttöönsä keskimäärin noin 8 000 euroa vuodessa12. Kahdellatoista jaettuna se tekee noin 670 euroa nettotuloja kuukaudessa. Tulo-osuuden ja keskiarvotulon muutoksen lisäksi täytyy tietysti aina miettiä, riittääkö tämä asumiskustannusten, ravinnon ja muiden pakollisten elinkustannusten lisäksi ihmisarvoiseen elämään tämän hetken suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jotta tuloerojen kasvulla olisi väliä, on välitettävä suhteellisista tuloeroista. Suhteellisten erojen ja suhteellisten muutosten lisäksi on hyvä muistaa, minkälaisista käytännön summista puhutaan. Pienituloisimman kymmenesosan reaaliset vuositulot kasvoivat kuusi prosenttia eli 450 euroa, ylimmän kymmenyksen kolmekymmentä prosenttia eli 8000 euroa ja sadasosan noin kuusikymmentä prosenttia eli 27 600 euroa vuodesta 1995 vuoteen 2003.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 16.6.2006